Vuosi siten kirjoitin muutamia ajatuksia valtion omavaraisuudesta. Silloin korona oli ykkösaiheena kaikkien huulilla. Tänä keväänä virsi on vaihtunut Ukraina -lauluihin, vaikka koronakaan ei ole selätetty vielä. Ihmiset ovat kiinnostuneempia uudesta puheenaiheesta ja sen aiheuttamista ilmiöistä. Molemmat ovat toki tärkeitä ja ansaitsevat huomiomme.
Sekä koronavirus että Venäjän aloittama raukkamainen hyökkäyssota ovat molemmat paljastaneet vakavia puutteita Suomen huoltovarmuudesta. Perisyy on sama. Valtion omavaraisuuden puutteet ja oman paikallisen tuotannon puute. Suomesta on globalisaatiohuumassa viety tuotantoa halvempien tuotantokustannusten maihin. Nyt maksamme siitä kovaa hintaa kun tarvittavia tuotteita ja raaka-aineita ei olekaan saatavilla tai niiden loppuminen uhkaa. Olemme aivan liian riippuvaisia muiden maiden tuotteista. Mitä jos Kiinan tuotteiden saatavuus loppuu? Olemme silloin kirkkaan keltaisessa nesteessä kaulaamme myöten muiden valtioiden kanssa. Ei kannata kasata kaikkia munia samaan koriin.
Olen aina ollut globaalitaloutta vastaan. Ei ole mitään järkeä kuskata tuotteita ja raaka-aineita pitkin maailmaa jos niitä olisi saatavilla lähempääkin. Luonnon ja ilmaston kannalta on myös parempi turvautua lähialueiden resursseihin sikäli kun se on mahdollista. Jos kaikki toimisi kuin Stromsössä ongelmaa ei olisi. Kuitenkin aina tulee syystä tai toisesta häiriötilanteita, katastrofeja ja konflikteja, jotka sotkevat hyvät aikeet ja suunnitelman. Ihminen on pässi joka ei vaan ota opikseen mitään historiasta.
Ravinnon suhteen olemme Suomessa lähellä omavaraisuutta. Emme me oikeasti tarvitse läpi vuoden kaikkia maailman eksoottisia hedelmiä ja marjoja. Kotimaisilla tuotteilla on satokautensa ja silloin niitä tulee hyödyntää täysimääräisesti ja täydentää varastot talvea varten. Toki kotimaassa voidaan tuottaa tuotteita ympäri vuodenkin, kuten esimerkiksi vihanneksia ja kasviksia. Minusta ei ole järkevää, että joka lähikaupasta on saatavilla toiselta puolelta maailmaa rahdattuja mansikoita tai pensasmustikoita yms. ympäri vuoden. Eivätkä ne edes maistu yhtä hyviltä kuin kotimaiset. Meillä on järvet täynnä kaloja ja metsät täynnä marjoja ja sieniä, kunhan vain käymme hakemassa ne sieltä. Tosin tämänpäivän nuorille ei välttämättä ole enää tuttua käydä kalassa tai marjametsässä. Korona-aika kuitenkin on tuonut tähän luonnossa liikkumiseen ja luonnonantimien hyödyntämiseen nostetta. Hyvä niin.
Sähkö ja muu energia onkin sitten jonkinasteinen ongelma. Siinä emme ole omavaraisia, emmekä kaikilta osin ehkä tulekaan. Niin kauan kun automme liikkuvat fossiilisilla polttoaineilla olemme riippuvaisia tuonnista. Periaatteessa ajoneuvojen biopolttoaineita voisi tuottaa Suomessa, mutta siihen ei ole tahtoa eikä resursseja eikä myöskään tarvittavaa infrastruktuuria. Turvetuotannon alasajo on täysin järjetöntä tässä maailmantilanteessa. Suomen pitää tarkastella ylimitoitettuja ilmastotavoitteita kriittisesti ja purkaa Suomelle haitalliset päätökset. Suomen ilmastoteot ovat yksi itikan pieru Saharassa. Vasta kun suuret valtiot lähtevät tekemään asialle jotain on myös Suomen aika toimia.
Kotimaisia elinkeinoja pitää tukea niin että työn tekeminen ja tuotanto Suomessa muuttuu kannattavaksi. Tämä voi tarkoittaa kuluttajahintojen nousua, mutta myös uusia työpaikkoja ja investointeja. Maaseudulla on tilaa. Kaikkien ei tarvitse ängetä kultaiseen kolmioon etelään.
Suomessa (muualla kuin etelässä) välimatkat ovat pitkiä ja ihmisten on päästävä liikkumaan kohtuuhinnalla. Yleensä se tarkoittaa omaa autoa, sillä julkinen liikenne on täällä periferiassa lähinnä historian kirjoista tuttu taru. Bussi, raitiovaunu, juna tai metro ei ole vaihtoehto liikkumiseen jos niitä ei ole. Niitä on vain suurissa kaupungeissa. Vähänkään päätien sivussa elävä tarvitsee oman kulkuvälineen. Muuten sohvalla makaaminen tulee kannattavammaksi ja se taas ei ole kenenkään etujen mukaista. Tähän liittyy polttoaineiden verotus. Se on saatava inhimilliselle tasolle, jotta ihmiset pystyvät liikkumaan asioilleen kohtuullisin kustannuksin. Tähän samaan kun lisätään Ukrainan sodan lieveilmiöt yleisestä hintojen noususta, niin työnteko ei kohta enää kannata. Pienituloisilla ei ole varaan käydä töissä ja firmat tuskailevat kohonneiden kuljetuskustannusten kanssa. Palkat eivät tule nousemaan samassa suhteessa hintojen kanssa.
Ihanteellisesti tuottaisimme omiin autoihimme polttoaineen täällä itse. Sähköautot eivät ole mikään vaihtoehto maaseudulle. Sitä paitsi miten ratkaistaan se, jos kaikki haluavat ladata autonsa yhtäaikaa? Veikkaan, että sähköä ei ole riittävästi - eikä myöskään tien päällä latauspisteitä. Kukaan ei halua yöpyä "bensa-asemalla" tai jäädä odottelemaan tuntikausiksi omaa latausvuoroaan. Tappelu siitä syntyy. Biokaasu ja biodiesel voisivat tulla kysymykseen kotimaisina polttoaineina. Vetyautot ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Kaikista näistä puuttuu tarvittavan mittakaavan tuotanto ja infra kotimaassa. Eli tarjolla on nyt käytännössä vain tuontitavaraa eli fossiilisia polttoaineita. Kukaan ei halua palata häkäpönttöihin.
Oman maan teollisuustuotanto pitäisi saada myös monipuoliseksi, jotta pystyisimme tuottamaan täällä koneita, varaosia ja elektroniikkaa. Tässäkin tosin olemme suurelta osin tuonnin varassa raaka-aineiden osalta. Silti, pyrkimys mahdollisimman suureen omavaraisuuteen tulee olla tavoite. Kaikilta osin sitä ei saavuteta, mutta siihen suuntaan pitää ponnistella. Se, onko meillä tarpeeksi tekijöitä tähän onkin sitten enemmän makuuhuoneiden puolella ratkaistava ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit julkaistaan.