maanantai 1. kesäkuuta 2020

Liikenteessä kaksipyöräisellä

Kävin tänään ajelemassa lenkin skootterillani ja liikenteessä tuli vastaan monenlaisia kaksipyöräisellä ajavia. Osa ajoi isoilla tehokkailla moottoripyörilla, osa isommilla skoottereilla ja loput joko mopoilla tai moposkoottereilla. Selvästi näkyi kuitenkin se, että lämpimät ilmat ovat saaneet kaksipyöräiset liikkeelle ja se kannattaa ottaa huomioon liikenteessä uusien liikennesääntöjen lisäksi.

Moottoripyöräilijoiden kunniaksi pitää tänään sanoa se, että nopeudet olivat kaupungissa ja esikaupunkialueilla rajoitusten mukaisia. Muutenkin isommilla pyörillä liikkuneet ajoivat maltillisesti. Sen sijaan mopoilla ja moposkoottereilla ajavien pitäisi kyllä katsoa peiliin ja kerrata liikennesääntöjä. Osa mopoista oli selvästikin viritettyjä äänen ja vauhdin perusteella. Nämä ajopelit olivat poikien alla. Moposkoottereissa oli sen sijaan molempia sukupuolia, mutta täytyy sanoa, että tyttöjen ajo oli paljon huonompaa. Vilkkujen käyttö tuntui olevan aivan vieras käsite ja ajovaloja ei käytetty ollenkaan. Luulisi näiden olevan perusasioita, joiden avulla oma liikenneturvallisuus paranee huomattavasti. Varsinkin vilkkujen käytön puute näytti todella vaaralliselta kaupunkiliikenteen seassa. Samalla monella oli kyydissä matkustaja. Toivottavasti oppi menee perille ennen kuin tulee onnettomuuksia. 

Myös autoilijoiden kannattaa ottaa kaksipyöräiset huomioon liikenteessä. Nyt lumien sulamisen jälkeen liikenteessä on paljon uusia mopokortin haltijoita, joilla liikennesääntöjen soveltaminen käytäntöön on vielä opetteluvaiheessa. Samoin ajoneuvon hallinta voi olla vajavaista. Näin on, vaikka mopokorttiuudistuksen jälkeen tilanteen pitäisi olla parempi kuin ennen. Liikenteessä otetaan uhkarohkeita riskejä ja tehdään holtittomia kaistanvaihdoksia. Kaikki eivät selvästikään tiedosta vaaraa. Pään pitäisi kääntyillä ajajalla huomattavasti nykyistä enemmän. Auto tulee takaa paljon nopeammin, eikä peileistä näe kaikkea. Tällöin holtiton kaistanvaihto tai ilman suuntamerkkiä kääntyminen voi olla kohtalokasta. Autoilijan ei kannata luottaa siihen, että edessä ajava mopoilija toimii aina oikein. 

Mopoilijoilla näkyy myös todella harvoin muita suojavarusteita kuin kypärä. Kypärä on pakollinen, mutta muut suojavarusteet eivät. Ehkä kannattaisi kuitenkin harkita ajotakkia, hanskoja ja housuja. Pelkät farkut ja tavallinen takki eivät anna suojaa kaatumistilanteessa. Myös heijastinliivi olisi hyvä olla varsinkin hämärässä ja pimeässä ajettaessa. Nuorilla näitä ei juuri näe päällä, mutta varttuneemmilla motoristeilla näkee. Ehkä ikä tekee tehtävänsä. Toivottavasti vaan nuoret motoristit elävät sinne asti. Myös aurinkolaseja kannattaisi käyttää enemmän. Kirkas auringonpaiste voi tehdä ajamisen todella hankalaksi ja vaaralliseksi. 

Kyllä tietysti vanhemmatkin motoristit osaavat hölmöillä. Tänään niitä ei tullut vastaan, mutta lehdistä saa lukea aika ajoin älyttömistä ylinopeuksista kun kokeillaan kuinka nopeasti pyörä kulkee. Toivottavasti kukaan ei mene ajamaan humalassa. 

Kuinkahan moni motoristeista on varautunut siihen, että matkanteko loppuukin syystä tai toisesta? Ohessa muutama idea mitä voisi kuljettaa mukana, varsinkin jos ajelee taajama-alueiden ulkopuolella. Nämä siis suoraan ajamiseen liittyvien henkilökohtaisten turvavarusteiden lisäksi. 

Motoristin varusteita: 

- matkapuhelin 

- rahaa 

- aurinkolasit 

- ensiapulaukku 

- turvaliivi 

- otsalamppu tai muu valaisin 

- juomapullo ja pientä naposteltavaa 

- renkaanpaikkausaine 

- työkaluja 

- moottoriöljyä 

- varapolttoainetta 

- varapolttimoita 

- sadevaatteet 

- pieni selviytymispakkaus 


Suuri haaste on saada tavarat mahtumaan mukaan. Osassa ajoneuvoja on tilaa satulan alla tai niihin voi asentaa sivulaukut. Kannattaa harkita myös takaboksin ostamista, jos sellaista ei ole. Ajoneuvotyyppi ratkaisee valinnat. Aina voi ottaa myös repun selkään. Se pitää kuitenkin muistaa, että repussa ei saa olla roikkuvia hihnoja, jotka voisivat jäädä kiinni johonkin ohiajettaessa.


Motorcyclist v Lovebugs
©Jeff Parker, Florida Today
Distributed exclusively by Cagle Cartoons, Inc.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan.