torstai 23. maaliskuuta 2017

Heikoilla jäillä

Kevät tulee - jäät heikkenevät

Yksi kevään saapumiseen ja säiden lämpiämiseen liittyvä ilmiö on jäiden heikentyminen sekä merialueilla että sisävesillä. Silloin on siis aika olla varovainen jäillä liikuttaessa. Jäille ei kannata lähteä yksin – tai jos lähtee, esimerkiksi pilkille, niin kannattaa mennä sellaiselle paikalle, jossa on myös muita huutoetäisyydellä. Autoon kannattaa myös varata lämpimiä vaihtovaatteita.
Jäätilanteen voi tarkistaa linkin takaa.

Jäät voivat olla heikkoja:
  • jokien ja ojien suilla
  • kanavissa ja kapeikoissa
  • siltojen alla
  • saarien ja karikkojen lähellä
  • virtaavissat paikoissa
  • järvessä olevien lähteiden läheisyydessä
  • laivaväylillä
  • kaislikoissa
  • tehtaiden ja voimaloiden läheisyydessä
  • jäällä olevat tummat tai keltaiset kohdat ovat myös vaaran merkkejä
  • Tuore juuri satanut lumi voi peittää vaaralliset paikat näkymättömiin

Jäille ei kannata lähteä ilman asianmukaisia turvavarusteita. Ainakin nämä kannattaa olla mukana jokaisella:
  • jäänaskalit, joiden avulla voi kiivetä pois avannosta
  • keppi, jolla voi koetella jään kestävyyttä
  • kuivat vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna
  • (matkapuhelinkin kannattaa pakata vesitiiviisti)
  • Myös pelastautumispukuun voi investoida. Kovasta hankintahinnasta (useita satoja euroja) huolimatta se voi olla halpa henkivakuutus. Kelluntapuvun huono puoli on siinä, että se kastuu sisäpuolelta, vaikka pitääkin pinnalla. Kelluntapuku on siis eri asia kuin pelastautumispuku.
Jos jäällä on useita henkilöitä, niin ainakin yhden kannattaa kuljettaa edellisten varusteiden lisäksi myös heittoköyttä, jolla saadaan pelastettua jäihin pudonnut henkilö helpommin vedestä. Avun antajan ei kannata mennä avannon reunalle, vaan auttaa jäihin pudonnutta hieman kauempaa ojentamalla pitkä keppi, köysi, kaulaliina tms. välineeksi, jolla voi vetää henkilö pois avannosta.

Mitä teen jos putoan jäihin?
  1. Levitä välittömästi kätesi  kun olet putoamassa jäihin. Tämä vähentää riskiä joutua kokonaan veden alle.
  2. Pysy rauhallisena, mutta huuda apua.
  3. Pyri nousemaan tulosuuntaasi jäänaskalien avulla. Puukkokin voi auttaa, jos jäänaskaleita ei ole. Ilman jäänaskaleita nousu voi olla työlästä. Potki jaloilla apua ja pyri vaaka-asentoon.
  4. Vedä itsesi jään reunalle makuulle ja kieri tulosuuntaasi. Jää kestää paremmin kun paino jakaantuu isommalle alalle.
  5. Nouse kontalleen ja vasta sitten pystyyn  kun jää varmasti kestää.
  6. Poistu tulosuuntaasi
  7. Vaihda kuivat vaatteen mahdollisimman nopeasti kun olet varmasti turvassa ja hakeudu lämpimään.
Jos olet talvivaelluksella eräsukset jalassa, niin aukaise suksien siteet ja muista avata myös rinkan lantiovyö jäällä liikuttaessa. Jos mahdollista, älä liiku yksin. Veteen pudotessa rinkka voi hörpätä itsensä täyteen vettä, jolloin se pitää saada nopeasti pois selästä, samoin sukset pitää saada potkaistua nopeasti pois jaloista. Suksisauvoja voi käyttää jäänaskaleina kun ottaa kiinni somman yläpuolelta. Sauvojen hihnat eivät saa olla kiinni käsissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan.