maanantai 1. toukokuuta 2017

Mahla

On taas se aika keväästä kun lumet sulavat ja mahla-aika alkaa. Koivun mahla on terveellistä juotavaa, vaikka suoraan puusta, mutta helpointa on valuttaa sitä keräysastiaan. Tähän on olemassa erilaisia tapoja. Tarvitset joko oman koivun tai maanomistajan luvan mahlan keräämiseen, sillä se ei ole jokamiehenoikeus. 

Valitse sopiva koivu, joka on noin 20 cm leveä rinnan korkeudelta. Poraa 3-5 cm syvä reikä yläviistoon puuhun. Reiän halkaisija on noin 1 cm. Laita reikään sopiva letku ja yhdistä se keräysastiaan. Sijoita keräysastia varjon puolelle ja jos mahdollista ympäröi se lumella. Tämä parantaa mahlan säilyvyyttä. Keräysastian voi myös upottaa maahan, ei tietenkään kokonaan, mutta osittain. Muista tyhjentää keräysastia tarpeeksi usein ja pese se myös. Samalla siivilöi mahla. Reikää ei tarvitse tukkia, sillä terve puu osaa tukkia sen itsekin. Samasta koivusta voi ottaa myös seuraavana vuonna.

Toinen tapa kerätä mahlaa on kerätä sitä oksista. Silloin oksien päät leikataan pois ja yhdistetään keräysastiaan - pulloon tai muovipussiin. Näin saatava mahlan määrä on huomattavasti pienempi kuin rungosta kerättäessä. Allaoleva kuva on tästä harvinaisemmasta tavasta kerätä mahlaa.

Mahlaa on kerätty myös kaadetuista puista, jolloin kantoon on koverrettu keräyskuppi. Tätä voi käyttää lähinnä jos puu kaadetaan muutenkin. Tapa ei ole kaikista hygieenisin.

Kaikissa tavoissa hygieniasta on huolehdittava. Välineiden on oltava puhtaita. Mahla ei myöskään säily hyvin. Jääkaapissa vain päivän tai pari. Mahlaa voi kuitenkin pakastaa, joskin maku voi muuttua. Keräysastia kannattaa suojata siten, ettei mahlasta tule lihakeittoa. Eli ei päästetä sinne kutsumattomia vieraita, vaan suojataan astian suu hyvin.

Mahlaa voi käyttää sellaisenaan juotavaksi tai ruuanlaitossa veden asemasta tai leivonnassa. Siitä voi myös keittää siirappia. Paras keräysaika on huhti-toukokuussa kun maassa on vielä osittain lunta ja ulkolämpötila on hieman plussan puolella.

Kannattaa kokeilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan.